30. joulukuuta 2016

Muterustailua


Pitäisi ehdottomasti piirtää ja maalata paljon enemmän. Ehkä siinä uudenvuoden resoluutioksi ideaa. Mustekkynää ja vesiliukoista mustetta.

posted from Bloggeroid

Vähän jouluompelua




Pikkuvelille huivin ja hupun yhdistelmää villakankaasta ja tukevasta jerseystä. Pitäs kestää tuulet ja tuiskut tällä vermeellä!

posted from Bloggeroid

10. marraskuuta 2016

Takaperin etenemistä


Märästä työstä on niin vaikeaa ottaa kuvaa koska se kiiltää ihan miten vaan valoja yrittää siirtää. Tuntuu että tämän työn kanssa aina ottaa yhden askeleen eteenpäin ja kaksi taakse. Tällä kertaa verhot meni kokonaan uusiksi. Saa nähdä miltä valmis näyttää, nyt se voi vielä mennä niin moneen suuntaan että mahdoton sanoa.

posted from Bloggeroid

7. marraskuuta 2016

Guasseilla kokeiluja ja rentoutumista



Peitevärit passaa hyvin niihin päiviin kun tekee mieli maalata edes jotain pientä vaikka telineen äärelle ei juuri sillä hetkelllä pääsisikään. Varsinkin kun kutistin guassipaletin näppärään taskukokoon ja pari säiliösivellintä toiseen niin kaikki tarpeellinen onkin jo mukana.

posted from Bloggeroid

4. marraskuuta 2016

Pitkästä aikaa öljyvärejä



Kunnolla maalamisessa vauhtiin päässyt taas pitkästä aikaa ja on ihana seurata kuinka teos pikkuhiljaa herää henkiin. Aina ei vielä oikein onnistu, jotain nimeämätöntä puuttuu tai jokin pala ei aivan loksahda kohdilleen mutta kehitystäkin tapahtuu ja oppiminen on koko elämän mittainen pyrkimys saavuttaa jotain parempaa.

posted from Bloggeroid

18. toukokuuta 2015

Birthday wishes


Apparently my phone decided that blurry was better 😣
Funny because the picture looked fine before...