Mikäs sen parempi aika ryhtyä luomaan silmukoita kuin talvi kuunnellessa kämpän nurkissa ujeltavan tuulen tarinoita? Innostuksissani villiinnyin, ja minulla on nyt oikeastaan useampikin neulontatyö puikoilla valmistumassa pikkuhiljaa. Niistä kuvia myöhemmin sitä mukaa kun valmistuvat.
Tekemiselle on viimeaikoina jäänyt harmillisen vähän aikaa ja energiaa. Taidekoululla sijaistelut ja ystävien kanssa oleskelut ovat todella mukavaa ja antoisaa ajanvietettä, vaikka ei niistä blogiin dokumentoitavaa kättentuotosta juuri synny. Siksi neulontatyöt ovatkin niin ihanan käteviä. Sellaisen voi huoletta kääriä rullalle, sujauttaa laukkuun ja kaivaa kahvilassa esiin jutustelun sivussa. Siinä juoruillessaa pipot ja sukanparret ja hihansuut etenevät ihan huomaamatta.
Kävin Sinooperista hakemassa muutaman pienen paketin Cern massaa joihin ajattelin istutella huomenissa pari orastavaa ideaa ja katsella millaisia muotoja vahaklönteistä oikein esiin putkahteleekaan. Samalla voi viritellä vähän nostalgisia lapsuusajan kerhomuistoja ja jämäpaloista tehdä vaikka niitä iän ikuisia koiranruokakuppeja ja muita.
Millaisia muistoja ihmisillä on? Mitä muotoilitte lapsena savesta, muovailuvahasta tai muotoilumassoisa taikataikinaa unohtamatta? Kestosuosikkeja aiheen suhteen tai äidin vitriiniin päässeitä aarteita?
Ikuiset kuuluisat traumani sain, kun kolmannella pyrin kuvisluokalle, ja savesta piti muotoilla koira. Omanihan sitten näytti krokotiililtä... (En päässyt luokalle, ylläri.)
VastaaPoistaMeillä äiti on muovaillut enemmän kuin minä, vaan siinä sivussahan sitä on tullu näperreltyä mm. barbeille porkkanoita. Muista paistaa tarpeeksi kauan! Minä paistan aina liian vähän aikaa, ja sitte tekele murtuu aivan liian helposti.
Vinkki: Cernitistä on kiva tehdä myös hauskoja venytyskorvakoruja, jos Romeo&Julian anti ei joitakin tyydytä.