26. syyskuuta 2010

Pajun taivuttajat


Ajattelin ihan huvikseni päivitellä tänne meidän syksyisen ympäristötaiteenleirin satoa reilun viikon takaa. Säät olivat viimeisten päivien aikana aika kurjia ja sataa tihkutti sitkeästi vaikka Oulun kylmään syystuuleen tottuneelle meininki oli kuitenkin suhteellisen leppoista.

Ryhmän kanssa lapin esineistöä ahkerasti Arktikumissa tutkittuamme päädyimme tuommoiseen saamelaiseen kehdon tapaiseen. Muutaman luonnoksen sutattuamme ryhdyimme ahkerasti tuumasta toimeen. Materiaalina oli lähinnä nuorta koivua, haapaa ja pajua jota ympäristöstä oli karsittu. Ensimmäisen naukuttelu ja nipsuttelu ja taivuttelupäivän jälkeen kädet olivat uskomattoman arat. Epäluulo valmiiksisaamisestakin kävi monesti mielessä mutta yllättävän loppuspurtin jälkeen valmista tuli!


Rekiryhmällä taisi tulla noipeiten valmista ja komeahan se on tämäkin laitos ja hieno on maisemakin! Tässä kai on sitä maisemaan piirtämistä mistä luennolla niin kovasti puhuttiin.


Hieno on myös tämä eskimoiden aurinkolaseja esittävä teos, joka taisi olla isoimpia ja massiivisimpia meidän luokan tekeleistä. Minusta tässä oli jotenkin niin hauska ideakin kun silmänreijistä pääsi maisemaa kurkistelemaan.

2 kommenttia:

  1. No huh, wau! Suuria, hienoja pläjäyksiä. Muistelin tässä, kun taikkarilla tehtiin pajusta samoin, ja tein jonkun tytön kanssa kai kurjen tai jotain, tai no se jäi siihen että saatiin valmiiksi sen keskivartalo, eli munan muotoinen metrin levyinen esine...

    VastaaPoista
  2. Nyt ku sanoit ni määki muistan jotain ton suuntasta, tosin itehän en tainnu koko tehtävää ees tehä ku puuhailin jotain omiani. Oi taikkari!! Mulla on niin ikävä. Just tossa illalla maalatessa Rikulle sitä haikailin ja Anjaa. Ihan paras opettaja kyllä <3 tosin erillainen ku kari mutta aivan ihana. Ja on Annaki oikeesti huippu :)

    VastaaPoista