26. syyskuuta 2010

Yöllisiä


Ajattelin dokumentoida teille viimeöisen neljän tunnin maalausrupeaman tuloksia. Millään ei tietenkään olisi malttanut lopettaa, kun kerran vauhtiin pääsi, mutta kaksi kuppia uniteetä lipitettyäni oli pakko luovuttaa ja kömpiä peiton alle. Tosin maalaustäpinöissäni pyörin vielä melkein kaksi tuntia hereillä ennen kuin se uni sitten lopulta tuli.

Selän poimut tuottavat turhautumista ja tuskaa, mutta ehkä niistä kärsivällisyydellä ja tarkkuudella selvitään jos malttaisi. Päänvaivaa tuottaa myös, että kuinkas sitten kävikään. Eli jätänkö kuvan noin pelkistetyksi, pelkkä hahmo ja sininen tausta, vai lisäänkö kuvaan vielä jotain, esim hiuksia tai kasveja yms. Ajatuksia ja ehdotuksia otetaan kiitollisena vastaan.

7 kommenttia:

  1. Mihin katosi ihanan oranssi tausta!? Tänä aurinkoisena aamuna se olisi ehkä jäänyt, mutta ymmärrän, jos yöllä vähän värit synkistyy. Pidän tästä. Selkäpoimut tosiaan jotenkin hyppää silmille, mutten osaa sanoa oikein minkäänlaista neuvoa niihin. Käden epätäydellinen kaari näin tanssijana ja taiji'istina ärsyttää, mutta kyllähän tuo ihan on muuten mittasuhteellisesti oikein ja hyvä! Minun henkilökohtaisia ongelmia ei tarvitse tässä tapauksessa ottaa huomioon. :D Hiukset tietenkin vähän kiehtoisi laskeutumaan selkää pitkin. Mutta ne ehkä peittäisivät aika paljon? Ehkä suttuinen letti kierähtämään selkää pitkin uumalta etupuolelle, että selkä kuitenki näkyis? Hmm... Pien muuten siitä, että hällä on muotoja.

    VastaaPoista
  2. Itteä taas siinä alkuperäsessä kuvassa kiehto just se pikkasen luonnoton asento :D, mutta ehkä tää on just näitä meidän taustojen eroja. Mietin niitä hiuksia tavallaan tonne taka-alalle eli neidin etu puolelle jotenki laskeutumaan auki... mutta tuleeko siitä sitte liian tusina shampoomainos? ja kukatki tuntuu vähä liian ilmeiseltä ratkasulta ku tahtos tehä jottain oman näköstä settiä... hei yöperhoset ois hemmetin siistejä! kiitos jenni olit avuksi taas <3

    VastaaPoista
  3. Joo, kylläpä ne hiukset vois laittaa kuvan aika tosi tukkoon. (Varsinkin kun tottakai niitä pitää pistää sillain tukkajumalasti kuten itselläsi, kun kerran alakaa.) yöperhoset kuulostaa mahtavalta, ja sinulta! Mut hei mää tossa kattelin materiaaliopin tehtävää varten silkkiperhosia ja vähänkö ne on huipun näkösiä! Tutkaileppa niitä.

    VastaaPoista
  4. Pelkistys on kultaa. (Se Kuljuki aina siitä muistuttaa) Paitti sitte jos heittää höpöks ja tekee superrunsaan yksityiskohtamässäilyn, mut meikä pitäis tuommosena. :)

    VastaaPoista
  5. Joo en mää tukkoon tuota missään nimessä tahdo laittaa tai pilata millään kliseellä. Näyttää vaan niin keskeneräiseltä mun silmään noin ni jonku katseenkiinnittäjän se vaatii.

    VastaaPoista
  6. Mä tykkään tästä kovasti tällaisenaan, mutta tosiaan lisää joku katseenkääntäjä :) Älä silti hiuksia tai kasveja, vaan... no jotain, kyl sä osaat taitava nainen!

    VastaaPoista
  7. Moi! Kiitos kommentistasi mun maalausblogissa. Tutkailin sun blogia. Tosi kivoja juttuja! Oot taitava! Mitä on photarit? Photoshopilla maalaustako, en tiennyt, että sillä voi saada tollastakin aikaan. Onko sulla joku piirtolevy vai hiirellä?

    Tää työ on kyllä ihan valmis, jos mielipiteen haluat. On magee. Yllätyin oranssin pohjan katoamisesta kokonaan. Kysyit vinkkiä selän poimuihin. Häivyttäisin poimuviivan ylä- ja alareunoja. Nyt vasemmassa poimussa on iso tumma varjostus, joka tekee vaikutelman, että poimu uppoaa tosi syvälle. Voit myös tuoda lapaluun muotoa enemmän esiin.

    Tosi upee blogi!
    t. maalaan ja piirran

    VastaaPoista