Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskeneräiset projektit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keskeneräiset projektit. Näytä kaikki tekstit

18. huhtikuuta 2013

Lisää kouluhommia

Tässähän tulee ihan ahkera olo kun näitä koulutehtäviä tänne päivittelee. Kritiikki tosin on jo ensiviikolla ja työt vielä ihan vaiheessa, mutta kyllä tämä tästä.


Kameralla kuvatessa iso osa sävyistä kyllä häviää, mutta kyllä kai siitä ajatuksen päästä saa silti kiinni. Tämä on vielä kesken niinkuin näkyy, Teen sille seuraavaksi pienen kaverin ja viimeistelen taustan ja "hiukset"  ynnä muut pikku hienosäädöt vasta kun kaikki osat on kohdillaan. 

Tän väreistä en ole niin kamalan innoissani. Sanotaanko että sekottaminen oli aika haasteellista/ mahdotonta. Jonkun verran kerroksia pystyin tekemään sitten lopulta, joita ei tässä oikein näe, mutta harjoittelua vaatii tämä lasille maalaaminen vielä. Tässä hommassa olisi tarvinnut aika vakaata kättä ja isompaa valikoimaa joutavia siveltimiä koska näiden värien jälkeen niille sai sanoa hyvästit. Tärpätistäkään ei ollut työvälineiden putsaamisessa mitään iloa vaikka piti olla liuotin liukoisia.

17. helmikuuta 2011

Koulukursseja






Lupasin dokumentoida koulussa maalauskurssilla tekemäni öljyvärityön edistymistä, joten tässäpä näitä kännykällä näpsittyjä sottaisia kuva-arvoituksia sitten on. Kuka arvaa mikä taulu on kyseessä? Piti kopioitavaksi valita yksi ja oon aina tuota kyseistä kuvaa tykänny tuijotella ni nyt saan siitä sitte varmaan yliannostuksen ennenku tuo taulu on valmis. Värisävyjen kanssa on päänvaivaa paljon, okra on iso kiusankappale koska mulla sitä ei paletilla ole ja vesiliukosista öljyväreistä sitä on hankala löytää ja ulkona on pakkasta enkä jaksaisi millään lähtä hakemaan huomiseksi mutta pakko.Pää on liian pieni ja tuolin selkänoja vinksottaa. Katotaan jaksanko korjata huomenna vai annanko vaan jääräpäisesti olla ja teen valmiiksi ja siirryn seuraavaan :D

11. tammikuuta 2011

Nopeaa luonnostelua

When I met myself in a dream, I got a sense of certain deja-vu

This one is a really fast draft done in the middle of the night. ( even thou it still took me about an hour to make :D ) Just an idea that I had fot this weeks IF. I got really frustrated with it from the very beginning so... well, yeah. What can I say? "Neeed mooor sleeep" maybe?

10. tammikuuta 2011

Kohti kotia

Kotakylään ei ole enää kovinkaan pitkä matka. Jalkani kiitävät varmoin askelin alas tunturin viettävää rinnettä. Määränpääni näkyi jo kauas ja illan lähentyessä tulien savuvanat kurkottavat kohti pilvien peittämää taivasta.  Hämärä seuraa hiljaa kannoillani. Tunturijäniksen eloton ruumis heilahtelee askelten tahdissa pedon terävien hampaiden armottomassa otteessa.

"Tervetuloa takaisin Kiira! " Tarkan terävät silmät ja ystävällinen hymy ottavat minut lämpimästi vastaan kotarykelmän laitamilla. Haukkakin kääntyy heittämään minulle yhden leveistä hymyistään ennenkuin jatkaa rikkinäisen reenjalaksen korjausta. Rekikoirien innostunut haukunta vihloo korvia. Ne haistavat lumentulon ilmassa ja tietävät sen tarkoittavan pitkää vaellusta takaisin pohjoiseen.

"Hei Tarkka! Pistäkäähän vauhtia niiden rekien korjaamiseen. Pohjoisessa sataa jo lunta!" Julistan uutiseni vain vaivoin innostustani peitellen ja istahdan mättäälle miehen viereen .  Otan vastaan tarjotun leilin ja odotan hetken, että hengitykselläni on aikaa tasaantua pitkän juoksun jäljiltä, ennenkuin juon pitkään ja hartaasti raikasta purovettä.
"Vai tulee siellä lunta. Jos koirat eivät olisi noin päästään sekaisin väittäisin, että taidat tyttö veistellä ihan omiasi kunnon ihmisten kiusaksi. "  Tarkan siniharmaissa silmissä on ilkikurisuuden pilke niiden katsellessa minua huulille kohotetun vesileilin yli. Isken ärsyyntyneenä nyrkkini lujaa miehen olkavarteen niin, että  tämä saa vettä väärään kurkkuun ja joutuu pärskimään ja kakomaan hetken saadakseen jälleen henkeä.


"Sinä sait mitä ansaitsit veli. Pitäisihän nyt aikamiehen tietää paremmin eikä mennä kyseenalaistamaan noitanaisten enteitä." Haukka vilkaisee veljeään reenlaidan yli huvittuneena ja  hyppää ketterällä loikalla yli reen istahtaen toiselle puolelleni hiuksiani pörröttäen.
"Olet sinä Kiia kyllä aika epeli. Kuka olisi arvannut, että Unen olisi sittenkin pitänyt valita sinulle toteemiksi sopuli kun kerran tuollaisen luminenän olet saanut. Voisitte sitten yhdessä kaivella koloja talven varalle. " Haukka on selvästikkin päättänyt olla häviämättä veljelleen, kun pilkanteosta on kyse.

"Hämärä. Katso, jänis." Sanon ja osoitan sormellani vieressäni istuvaa itsekeen hekottelevaa nuorukaista. Ilveksen raukea ateriointi katkeaa välittömästi ja sen asento valpastuu. Yhdessä silmänräpäyksessä se on kaatanut pitkän miehen rähmälleen mättäälle ja jäniksenverestä punaiseksi tahraantuneet hampaat väijyvät tämän säikähtäneiden kasvojen yllä kissan sähistessä varoittavasti.
"Niin mitä sinä velikulta sanoitkaan siitä, ettei noidista kannata tehdä pilkkaa?" Tarkka kysyy myhäillen ja  piippuansa täytellen.
"Hiivatti Kiia käske tuo ylisuuri katti pois minun päältäni niinkuin olisi jo!" Haukan huumorintaju oli selvästi alkanut karisemaan sitä mukaa kun ilveksen terävät kynnet painautuivat hänen nahkaisen liivinsä läpi.
"Tjaa-a, enpä tiedä. Muistaakseni se olit sinä, joka vielä hetki sitten olit sitä mieltä, että Hämärän paikan sopulikin täyttäisi paremmin." En olisi halunnut päästää miestä pulasta aivan vielä. Oli niin harvinaista, että sain jumman kumman kaksosista nalkkiin näinkään herkullisella tavalla ja tahdoin ottaa hetkestä kaiken irti.

"Noniin tyttö eiköhän se riitä. Meidänkin on aika lopettaa työt tältä päivältä ja jos en pian saa murua rinnan alle, niin syön tuon veljen retaleeni kissaasikin nopeammin sen vannon." Tarkka sanoi ja alkoi kerätä työkaluja kasaan kytevä piippu hampaiden välissä kalisten. Huokaisten syvään tappioni merkiksi noisin verkalleen ylös, kopistelin hameeni helmat puhtaiksi roskista ja vasta tarkistettuani vaatteeni toistamiseen kumarruin noukkimaan ylös sen, mitä Hämärän jäniksenraadosta vielä oli jälkellä. Tulehan. Mennään etsimään Uni ja muut. Minullakin alkaa olla nälkä. Vastahakoisesti ilves kipusi alas Haukan päältä, päästi vielä viimeisen varoittavan urahduksen ja seurasi minua kotakylän soihtujen valaisemaan savuiseen hämärään.




Kirjoittelin tätä pätkää loppuun tuossa junamatkalla kun tajusin, että en ollut ottanutkaan sitä muistikorttia mukaan missä kaikki matkalle varaamani leffat ovat. Tätä kirjoittaessa tuli lopullisesti kyllä tajuttua miten mielettömän ruosteessa mun kirjotustaidot on. Mistä lähtien dialogin kirjoittaminen on ollut niin kökköä ja tökkivää? Voipi olla että palaan tähän osaan vielä uudestaan kun hahmottuu vähän paremmin itellekki noi hahmojen väliset suhteet ja muut. no jaa. Oma huvi oma lupa.Pääsääntösesti ihan ittelle mää näitä kirjottelen.

21. joulukuuta 2010

Kriiseilyä

Mun blogin ulkoasukriisi senkun jatkuu. Tälläkertaa päädyin väsäilemään tämmöisen. On se huomattavasti parempi kuin edellinen, ja ehkä matkalla siihen suuntaan mitä haen, mutta en vieläkään ole ihan tyytyväinen.
Palautetta? Mikä on hyvää ja mikä huonoa jne?

19. joulukuuta 2010

Piparkakkulinnan julkisivuremonttia

Mun piparilinna projekti edistyy hitaasti mutta varmasti. Enää hirvittää miten ihmeessä tän hökötyksen kasaaminen oikeen onnistuu, mutta samalla en malta odottaa että nään sen valmiina. Kotona vanhempien luona jouluvalmistelutkin edistyvät. Tänään haettiin kuusi ja siivoiltiin. Ensiviikolla luvassa vielä viimehetken valmisteluja ja leipomista! Nams.


So here is my gingerbread castle project progressing slowly but steadily. That blue gel stuff reminds me of toothpaste so it felt kind of weird to put it on a cookie. I just suddenly got this idea of snowqueens castle, sense it was one of my favourite stories as a child, and decided to try it out. I cant wait to see this ready! Im kind of exited about it :D

17. joulukuuta 2010

Veistellen

Tässäpä kurkistusta mun viimeisimmästä projektista kun kerran nappasin puhelimella muutaman kuvan. Kuvien laatu onkin sitten aika kamala mutta laitan parempia sitte ku se on lopullisesti valmis. Tässä viimesessä kuvassa toi kylki näyttää vähä hassulta... Mulla kyllä pitäs olla profiilikuvaki jossaki puhelimen uumenissa mutta nooh. Ehkä se on parempi että tajuatte mun luovan nerouden silleen pikkusissa erissä ettei oo liian tajuntaa räjäyttävä kokemus :D


So this is a sneakpeak to my latest project at school. I know the pictures are quite bad quality, but I took them with my fone as a side tought so... I promise to upload beter pics when I get her ready and presentable. Love and merry christmas!

10. joulukuuta 2010

Yrittänyttä ei laiteta

Ensimmäinen kunnollinen yritys toooodella pitkään aikaan tietsikalla värittelyn kanssa. Voi olla että jatkan tuon "loppuun" joskus kun olen vähemmän turhautunut, tai sitten vain onnellisesti unohdan sen jonnekkin mun tietokoneen kovalevyn pohjamutiin.

This is my first try with the digital painting in a wery long while. There is still a lot to be learned before I can say that I am even remotely satisfied with my level of skill.

3. joulukuuta 2010

Tuhertamista

Minulla olisi tuolla tietenkin läjä luonnoksia, kuvia ja käsitöitä odottamassa tänne päivittämistä, mutta se edellinen ulkoasu rassasi minua niin pahasti että päivittäminenkin jäi. Päädyin sitten kokeilemaan tällaista versiota, mutta en ole tähänkään kyllä oikeastaan tyytyväinen, eli päädyn varmaan vaihtamaan sen vielä muutamaan otteeseen ennenkuin annan sen taas olla. Jos jollakulla on jotain ajatusta tai ideaa siitä millainen voisi olla hauska niin ehdottomasti kommentoikaa tai laittakaa fbssä viestiä jos tänne on jotenki hankala laittaa. Minulla on jotenkin niin sormi suussa tämän vekottimen kanssa... Hassua. Munhan nimenomaan pitäisi olla hyvä tämmösessä enkä ole :F

26. syyskuuta 2010

Yöllisiä


Ajattelin dokumentoida teille viimeöisen neljän tunnin maalausrupeaman tuloksia. Millään ei tietenkään olisi malttanut lopettaa, kun kerran vauhtiin pääsi, mutta kaksi kuppia uniteetä lipitettyäni oli pakko luovuttaa ja kömpiä peiton alle. Tosin maalaustäpinöissäni pyörin vielä melkein kaksi tuntia hereillä ennen kuin se uni sitten lopulta tuli.

Selän poimut tuottavat turhautumista ja tuskaa, mutta ehkä niistä kärsivällisyydellä ja tarkkuudella selvitään jos malttaisi. Päänvaivaa tuottaa myös, että kuinkas sitten kävikään. Eli jätänkö kuvan noin pelkistetyksi, pelkkä hahmo ja sininen tausta, vai lisäänkö kuvaan vielä jotain, esim hiuksia tai kasveja yms. Ajatuksia ja ehdotuksia otetaan kiitollisena vastaan.

20. helmikuuta 2010

Neulottua pitsiä

Päätin tehdä itselleni kevään ja kesän lämpimille keleille unelman kevyen pitsijakun, jonka ohjeen löysin käsityölehdestä. Villiinan ihana mummu tilasi minulle tummansinistä mohairlankaa tarvittavan määrän, koska ne olivat juuri ikävästi päässeet loppumaan. Kuulemma samasta lehdestä löytyneen mohairmekon ohje oli ollut yllättävän suosittu.

Olen jotenkin onnistunut telomaan jalkani niin, että se on päässyt tulehtumaan. Liikkumisrajoitteisena neuletyöt ovat hyvinkin toivottua ajanvietettä ja sain kahdessa päivässä jakun takakappaleen valmiiksi. Olisi ihanaa saada uusi jakku valmiiksi ja mukaan Italian reissulle. Tätä vauhtia haave voisi olla jopa varsin mahdollinen.

Tämän viikon olen leikkinyt Housea kävelykepin kanssa kinkaten ja nappeja napsien. Aivan yhtä pahansisuinen en sentään ole ollut, vaikka välillä onkin kiukuttanut. Kiitos Benin ja Jerryn sekä Bakend Alaskan valkosuklaa jääkarhujen. Om nom nom nom