Joitakin piirustusmaalailuja tältä syksyltä
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirustukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piirustukset. Näytä kaikki tekstit
20. lokakuuta 2013
20. helmikuuta 2013
18. helmikuuta 2013
viivailua
Viivamaisen piirustusjäljen tutkailua ja praktikumluonnosten viemistä jo astetta lähemmäksi valmista ilmettä. Tausta toimis luultavasti joko akryyleillä tai valuttamalla vesivärejä. Utunen ilme vois kyllä toimia aika hyvin tässä jos saan sen japaninpaperin toimiin mun tussiterien kanssa.
13. helmikuuta 2012
Luonnoksia
Näitä on kyselty sen verran useaan otteeseen jo että päätin olla reipas ja skannailla parin viimekuun luonnoksia.

21. marraskuuta 2011
Peopletree
Uneni ovat olleet viimeaikoina suoraan sanottuna vähän liiankin häiritseviä. Tämä ei ole suoraan öisen alitajuntani tuumailuista, mutta vähän samoilla vesillä liikutaan kuitenkin.
Pohdin, kun joskus pentuna mamma vei meidät luonnontieteen museoon ja siellä oli sikiöitä lasipurkeissa kellumassa rivissä. Niistä oli ihan mahdotonta alkuvaiheessa sanoa minkä eläimen (tai ihmisen) aihioita ne olivat, niin samalle ne näyttivät. Tämä kuva siis lienee minun pohdintaani siitä, että missä ihmisyyden rajat menevät. Milloin alkaa olla ihminen ja mikä erottaa meidät eläimistä. Kenelle kuuluu ihmisarvo ja entä sitten eläimet jne. Ei yhtään sen kevyempää pohdintaa! Nähtäväksi jää, käytänkö tätä ajatusta joskus jossain. Ei ole ihan niin originaali kuin tahtoisin tehdäkseni jotain taulua yms... mutta katsoopi nyt.
Pohdin, kun joskus pentuna mamma vei meidät luonnontieteen museoon ja siellä oli sikiöitä lasipurkeissa kellumassa rivissä. Niistä oli ihan mahdotonta alkuvaiheessa sanoa minkä eläimen (tai ihmisen) aihioita ne olivat, niin samalle ne näyttivät. Tämä kuva siis lienee minun pohdintaani siitä, että missä ihmisyyden rajat menevät. Milloin alkaa olla ihminen ja mikä erottaa meidät eläimistä. Kenelle kuuluu ihmisarvo ja entä sitten eläimet jne. Ei yhtään sen kevyempää pohdintaa! Nähtäväksi jää, käytänkö tätä ajatusta joskus jossain. Ei ole ihan niin originaali kuin tahtoisin tehdäkseni jotain taulua yms... mutta katsoopi nyt.
12. lokakuuta 2011
Owls owls... owls
Aika ylläri että taas tuli pöllö. Ei vitsit noitten sulkien tekeminen on hankalaa!
Ihan pakko jakaa koska musta on niin hauskaa, että mun blogiin on kolme ihmistä eksyny googlaamalla "alaston miesmalli"! :D Tuure on ilmeisesti aika vetonaula. Sitte yksi vähä sympaattisempi hakutermi viimeaikoina on ollu "talviajatuksia".
6. lokakuuta 2011
New try
Nooh. Edellinen yritys oli niin uskomattoman kamala että piti yrittää uudestaan piirtää jotain miespuolista. Tämä jo vähän parempi mutta kökkö mitä kökkö. Uutta yritystä vielä kehiin. Sitte voin tehdä niistä semmosen janan ja verrata mitä oon oppinu, vai oonko mitään. Mää muuten vihaan rakastan nenien piirtämistä ja kaikkien mun piirtämien ihmisten silmät karsastaa :D
5. lokakuuta 2011
Light night reading
Hei kato, taustayitelmä. Ei oo enää hahmo pällistelemässä tekemättä mitään kun on peräti vähän miljöötäkin. Alotin tosin pienistä mutta jostainhan sitä pitää.
4. lokakuuta 2011
Oh deer!
Mietin että oisinko tehny metsää tai yömaisemaa taustalle mutta toisaalta olin niin tyytyväinen tuohon sen nassuun että päätin antaa sen olla ainakin toistaiseksi. En tiiä mikä teema tää vois olla, huvitti vaan yhtäkkiä piirtää peura. Tai no on se pyöriny päässä jo muutaman päivän, joten en tiedä miten yhtäkkinen mielihalu se oli mutta anygay. Any thoughts?
2. lokakuuta 2011
Midnight rituals
Mää tein sen sitte lopulta. Piirsin keijukaisia *huokaus*. No mutta tää onki sitä haastetta varten ja mulla oli oikeastaan ihan hauskaa tätä tehdessä. Meni noin kaksi tuntia vääntää ja kääntää. Tahdoin tehdä siitä ees sen näkösen, että se on mun tekemä, eikä mikään geneerinen satukirjakeiju. Siivet on tommoset hauskat perhosen ja linnun välimaastosta ja mulla oli alunperin idea niistä ennen tätä kuvaa. Musta yökeijut on jotenki ajatuksena aika kiehtova. Varmaan johtuu siitä, että pidän yöperhosista kovasti, ja pimeydessä nyt jotenki helpommin voi kuvitella että piilee kaikkia salaisuuksia. Itestä tuntuu että onnistu ihan jees. Mitä ootta mieltä?
30. syyskuuta 2011
New found blues
Tiiän että oon tylsä ku postaan samasta kuvasta monta versiota. Testailin mun uutta photaria ja mää vähä innostuilin niinku ootta varmaan huomannu että mulla on tapana ni tuli sitte toinen kissa kun en uutta linearttia jaksanu vääntää :) Tuli kivastus.
21. syyskuuta 2011
Pelottavuutta
Tästä tuli kyllä aika karmiva... mutta toisaalta se on aika tarkotuksenmukaista. Löysin DAsta semmosen kivan 100 teeman haasteen, jonka aattelin ottaa työn alle ja oon jo kolme kuvaa saanu tehtyäkin! Tämä oli teema 17. blood. joten... noh, verta. Edistymistä voi seurailla tuolta mun DA profiilista minkä linkki löytyy ylhäältä jos kiinnostaa tai vaikka tahtoo itse ottaa haasteen vastaan.
Tajusin muuten että tää on ihan toisesta ääripäästä ku toi mun pingviinisöpistelykuva :D
ps. muistakaapa noi pikkuset laatikot tuolla alhaalla. klik klik!
Tajusin muuten että tää on ihan toisesta ääripäästä ku toi mun pingviinisöpistelykuva :D
ps. muistakaapa noi pikkuset laatikot tuolla alhaalla. klik klik!
18. syyskuuta 2011
Talviajatuksia?
Sain kaksi koulutehtävää valmiiksi ja teki kauheasti mieli piirtää pongviinejä jostain syystä niin pidin välikevennyksen. Kummasti alkoi varpaita paleltaa tätä piirtäessä :D Ei kauhea, että tota sulkapeitettä oli vaikia tehä!!
17. syyskuuta 2011
Syksyisyyttä
Jennin ottamasta kuvasta kattelin tällä kertaa vähä mallia. Sopi vaan niin tunnelmaan kivasti. Olin taas laiska ja väritin photarissa :D
psst: kannataa klikkailla kuva isommaksi ni näkkee kunnolla ja sitte jos ei mielipiteitään jaksa kommenteissa kailottaa niin naksuttaa ainakin tosta alapuolelta tommosen kivan pienen laatikon :)
psst: kannataa klikkailla kuva isommaksi ni näkkee kunnolla ja sitte jos ei mielipiteitään jaksa kommenteissa kailottaa niin naksuttaa ainakin tosta alapuolelta tommosen kivan pienen laatikon :)
8. syyskuuta 2011
17. elokuuta 2011
Unettomia öitä ja unisia päiviä
Piirtäminen rauhoittaa kyllä ihanasti, mutta joskus on niitä päiviä kun jaksaminen vaan loppuu kesken ja silti pitää vääntää loppuun asti. Tuloksena on sitten vähän simppelimpää suttua mutta sainpahan valmista ja oloja vähän purettua. Mietiskelin että pitäisi tehdä taas jotain pitkäjänteisempää, mahdollisesti perinteisellä medialla tai noh, miksi ei digitaalistakin. Pitää aina välillä todistaa itelleen että osaan se minäkin jotakin :D
18. heinäkuuta 2011
Luonnoslehtiön aarteita
25. tammikuuta 2011
Confessions
Today has been a perfect winter day. I woke up early in the morning from my parent’s couch. Took the train back to north and the air here was so cold and crisp. The snow was hard and noisy under my feet and the long waited sun was actually shining a bit. I got home, and decided to draw this before going to uni.
I find my self being a typical artist in that sense, that when I see something beautiful, peculiar or fascinating I just have to draw it to see more, to appreciate it more. So I touch it would be nice to share some of my findings with you guys from now on. This one is the first one. I hope you like it even thou it didn’t turn out to be as handsome as the original… oh well. I still have lot to learn.
So after I quickly sketched this, I had to practically run to the university because my bike was so frozen I couldn’t get it to move an inch. I had to take the shortcut over the ice and thru the woods to make it in time. The thing I learned today was that pathways almost never go straight. They always go straight for a little while and then turn to some random angle that never is the one you want to go. If the scenery weren’t so beautiful and light, I probably wouldn’t have been in a so good mood after I finally got to uni. It’s funny when your surroundings are so pretty that you just can’t possibly bring yourself to be in a bad mood at all.
I wish you a lot of beautiful winter days before spring so remember to enjoy them okay J
Tilaa:
Kommentit (Atom)






































